Demon Nepalin ohjelmassa tapahtunutta
Nepalin nuorten yhteispoliittinen ohjelma julkistettu (2.9.2010)
Nepalin poliittiset nuoriso- ja opiskelijajärjestöt kirjoittivat historiaa heinäkuussa julkaisemalla maan ensimmäisen nuorten yhteispoliittisen ohjelman. Yli kaksi vuotta kestäneen, äärimmäisen osallistavan prosessin tuloksena syntynyt ohjelma määrittelee ne nuorille keskeiset kysymykset ja politiikkalinjaukset, joista järjestöt ovat puolue-eroistaan huolimatta samoilla kannoilla. Lue lisää.
Nepalin nuorisopoliitikot viimeistelevät yhteispoliittista ohjelmaansa (23.3.2010)
Alkuvuodesta 2010 nepalilaisten nuorten puoluerajat ylittävä yhteistyöfoorumi eli Joint Youth and Students Platform on edennyt loppumetreille yhteispoliittisen ohjelmansa luomisessa. Lue lisää.
Uuden sukupolven johtajuutta rakentamassa (30.9.2009)
Nepalin puoluetoimintaa kalvaa tehokkaan ja visionäärisen johtajuuden puute, on usein kuultu väite maan mediassa. Maan poliittisen johtoportaaseen kaivattaisiin demokraattisempia ja kauaskatseisempia johtamismalleja. Lue lisää.
Nuoret Constitutional Assemblyn jäsenet kokoontuvat yhteen Demon tuella Nepalissa (27.8.2009)
Demo ja paikallinen kansalaisjärjestö Alliance for Peace yhdistävät voimansa tukeakseen erityisesti alle 40-vuotiaita kansanedustajia. Projektin tavoitteena on nuorille omistetun, puoluerajat ylittävän tilan luominen sekä nuorten edustajien osaamisen ja kapasiteetin vahvistaminen. Samalla avautuu mahdollisuus keskustella laajemmin nuorille keskeisten kysymysten saralla sekä muodostaa yhteisiä kannanottoja. Lue lisää.
Keskustelutilaisuus Nepalin poliittisesta tilanteesta (17.6.2009)
Demo järjesti toukokuun lopussa yhdessä Nepalista Suomessa vierailevan nuorisopoliitikkojen delegaation, Suomessa asuvien nepalilaisten ja Kepan kanssa keskustelutilaisuuden Nepalin poliittisesta tilanteesta ja rauhanprosessin mahdollisuuksista Kepan tiloissa Töölössä. Lue lisää.
Nuoret ovat kehityksen selkäranka (Demon tiedote joulukuussa 2007)
"On aika tehdä muutos kohti rauhanomaista ja demokraattista tulevaisuutta", Demon väistyvä puheenjohtaja Mirja Ryynänen lausui yhdistyksen Katmandun-toimiston avajaisjuhlissa. "Voivatko nuoret näyttää tietä? Uskallamme sanoa, että vastaus on kyllä." Lue lisää.
Demon seurantamatka Nepaliin 10.-16.12.2007
Demon toiminnanjohtaja Sari Varpama ja puheenjohtaja Mirja Ryynänen tekivät seurantamatkan Nepaliin joulukuun alussa. Matkan tarkoituksena oli seurata Demon Nepalin ohjelman tähänastista edistymistä sekä suunnitella tulevaa toimintaa. Lue lisää.
Poliittisista nuoris- ja opiskelijajärjestöistä kertova julkaisu käännetty nepaliksi
Lokakuussa 2007 julkaistiin Demon toinen julkaisu ulkoministeriön Finnish Experience -sarjassa. Political Youth Organisations: Strengthening the Voice of Youth in Politics työstettiin yhteistyössä suomalaisten poliittisten nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen kanssa. Lue lisää.
Edelliset tapahtumat
|