|
![]() |
![]() |
| Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö ry | Partiernas Internationella Demokratisamarbete rf | Political Parties of Finland for Democracy |
|
|
Poliittiset nuorisojärjestöt -käsikirja
Demo on julkaissut yhteistyössä Suomen ulkoasiainministeriön kehityspoliittisen viestinnän kanssa jo toisen kirjasen. Idea julkaisun tekoon tuli alun perin Demon Nepalin työssä mukana olevilta poliittisilta nuorisojärjestöiltä ja tekstiä työstettiinkin järjestöjen kanssa yhteistyössä kevään 2007 ajan. Nimellä Political Youth Organisations: Strengthening the Voice of Youth in Politics julkaistu käsikirja käsittelee suomalaisia poliittisia nuorisojärjestöjä ja niiden nykyistä asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Käsikirja julkaistiin lokakuussa 2007 ulkoministeriön The Finnish Experience -sarjassa. Marraskuussa 2007 julkaisu käännettiin Demon Katmandun toimistossa nepaliksi, joten nyt se on entistä paremmin hyödynnettävissä Demon Nepalin ohjelmassa. Lisätietoja käännetystä julkaisusta löytyy alla olevan linkin takaa: Tätä, kuten myös aiemmin julkaistua Women’s Role in Finnish Democracy Building –kirjasta, voi tilata Demon toimistolta. Nuorisojärjestöistä kertovan käsikirjan voi myös ladata ulkoministeriön sivuilta alla olevan linkin kautta: Political Youth Organisations: Strengthening the Voice of Youth in Politics ----------------------------------------------------------------------------------------- Ote julkaisun takakannesta: "Poliittiset nuoriso- ja opiskelijajärjestöt ovat merkittävä osa Suomen poliittista järjestelmää, sillä niillä on oma roolinsa demokratian toteuttamisessa. Ne tarjoavat tärkeää tukea emopuolueilleen, mutta samaan aikaan ne saattavat myös haastaa nämä tekemällä omia aloitteitaan. Poliittiset nuoriso- ja opiskelijajärjestöt ovat ihanteellinen kasvualusta tulevaisuuden päätöksentekijöille, sillä ne tarjoavat nuorille mahdollisuuksia saada koulutusta, käydä keskustelua ja osallistua politiikan tekoon. Järjestöt ovatkin demokraattisen osallistumisen korkeakouluja ja puolustavat nuorten intressejä. Tämä kirjanen, joka on Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö (DEMO) ry:n ja Suomen ulkoasiainministeriön yhteisjulkaisu, kuvailee suomalaisten poliittisten nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen kokemuksia. Se valottaa lukijalle, mitä järjestöt ovat, miten ne muodostetaan ja rahoitetaan sekä mitä keinoja ne käyttävät saadakseen nuorten äänen kuuluviin. Kirjanen pyrkii toimimaan käytännön välineenä niille, joille suomalaisten poliittisten nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen kokemuksista voisi olla hyötyä."
|
||||||||||||
| Tulosta tämä sivu |
Powered
by SiteSystem version 1.63
|